Auto on ensirekisteröity uutena Suomeen 14.04.1989 ja vuoteen 1992 asti auto on ollut Karstulan hautauspalvelun käytössä. Karstulasta auto siirtyi toukokuussa 1992 Pihtiputaan hautauspalvelun nimiin pysyen paikkakunnalla aina vuoden 2007 syyskuuhun saakka. Hautausajojen päätyttyä Caprice siirtyi yksityisomistukseen Viitasaarelle ja vaihtoi omistajaa uudelleen syksyllä 2008. Auton kotipaikka vaihtui tällöin takaisin Karstulaan. Keväällä 2011 minä ostin tämän kalmakabiinin Karstulasta, jolloin minusta tuli kyseisen auton kolmas yksityisomistaja.

Auton teknisestä puolesta mainittakoon, että tämän 8-paikkaisen henkilöauton konepellin alla hyrskyttää täysin alkuperäiskunnossa oleva Oldsmobilen 307 - maamoottori kaikkine saastelaitteineen, ja voimaa tiehen välittää TH 200 R4 - vaihdelaatikko lukollisen perävälityksen avittamana. Lisävarusteita tässä vekottimessa ei ihan mahdottomasti ole : keskuslukko, sähkölasit, cruise ja ilmastointi. Mainitsemisen arvoinen juttu lienee, että kaikki tehtaan lisävarusteet toimivat edelleen.

Mulle tämä Caprice on ensimmäinen syvällisempi kosketus jenkkiautojen maailmaan. Aikaisemmin olen kiusannut itseäni ja jälkikasvuani saksalaisvalmisteisilla hirvityksillä. Myönnetään, että olin hiukan epäilevä Juudas kun tuota laivaa lähdin nettiauton ilmoituksen perusteella katselemaan. Kynnys Hitlerin koston pauloista jenkkifarkun omistajaksi tuntui ylimääräisen korkealta, ajattelin että tuleepahan tämäkin vaihtoehto nyt katsottua. Mutta kuinkas kävikään, koeajon jälkeen olin myytyä miestä ja Klonkswaagenille sanottiin oikopäätä vähemmän haikeat hyvästit.

Auto on meille hankittu ympärivuotiseksi käyttöautoksi, ja koko auton hankkimisen funktio oli kahdeksan laillista istumapaikkaa. Ja myöntää täytyy, että luotettavasti on Caprice perhettämme kuljettanut. Hankittaessa ikäisekseen hintavan tuntuinen auto on osoittautunut jokaisen maksetun euron arvoiseksi. Matkustusmukavuus tässä maantielaivassa on tasolla, joka jää monella nykyautollakin saavuttamatta.

Isoja remontteja ei ole tehty, eikä niitä ilmeisesti ole ihan lähitulevaisuudessa tiedossakaan - ei ainakaan näillä ajomäärillä, onhan matkamittarin lukemakin vasta maltilliset 176tkm. Kulutusosia on vaihdettu, ja pikkufiksauksia sinne sun tänne suoritettu. 23 vuoden ikä toki näkyy pieninä kolhuina ja naarmuina siellä sun täällä - mielestäni saa näkyäkin. Jossain vaiheessa on edessä koko auton ylimaalaus, muttei sillä mikään hengenhätä ole. Ruostepeikkokaan ei ole tämän yksilön arvokasta vanhentumista päässyt häiritsemään.

Yhtä kaikki, mitä enemmän tuolla autolla ajelee ja mitä enemmän tuota fiksailee, sitä voimakkaampi on tunne siitä, että kylmien kyytimies on nyt reissunsa tehnyt ja päätynyt lopullisen rauhan tyyssijaan. Tästä autosta en luovu, on hyvin monesti mielessäni, kun Capricen pihaliittymästä kylätielle käännän. Todennäköistä toki on, että jossain vaiheessa Capricen status muuttuu käyttöautosta harraste- tai peräti museoautoksi.